Hyvän mielen menoa

Tänään oli eilisen uusinta -parhailta osin. Kirsin valjakon kanssa taas yhteislenkki. Omien kanssa mentiin kikkarilla. Tällä kertaa en päättänyt antaa kiukulle ja ärtymykselle sijaa tapahtui mitä tapahtui. Se toimi. Koirat kuikuilivat ja kääntyilivät samaan malliin taakse ohitusten jälkeen kuin eilen ja hidastivat tahtia. En menettänyt malttiani kertaakaan ja tiukasti käskin ne jatkamaan matkaa. Homma sujui paljon paremmin ja jouhevammin. Kuikuilu vaihtui eteenpäin menoon ja ihan joutuisaan sellaiseen. Kun pysähdyttiin odottamaan muita kävin muutamaan kertaan korjaamassa koirien kuonot takaisin menosuuntaan ja lopussa eivät enää edes yrittäneet kääntyillä. Pitäisi AINA muistaa koirien kanssa tuo levollinen mieli. 11km mentiin ja hyvällä tempolla jaksoivat lopussakin painaa mäet ylös, vaikka muut tulivat perässä.

Tämänkertainen tie oli kikkarilla hieman pitävämpi kuin eilinen. Siitä huolimatta monessa mutkassa mentiin pienessä sladissa ja jarruttaa piti, muttei kuitenkaan aina voinut, ettei pyörä karkaa. Ilman kaatumisia selvisin, vaikka muutamassa kohden Lumin takajalka ei ollut ainoa joka tärisi pysähdyksissä... Onneksi koirat pysyivät mutkissakin omassa reunassa oikomatta.

Huomenna tulee vielä kolmas päivä ajoa peräkkäin ja sitten kai pitäisi huilia. Olen vielä pysynyt uuden vuoden lupauksessani ja juossut koirien vetämän matkan, mutta koirien kilometrien ja ajopäivien tästä mahdollsiesti kasvaessa täytyy miettiä pientä helpotusta omiin matkoihin. Ehkä niin, että ajolenkkiä vastaisi yksi hölkkälenkki, oli sen pituus mikä tahansa

Pakolliset kierimiset lenkin jälkeen

Lumia kovasti kiinnosti vieraat koirat

Hyytävän häikäisevää ja mielenrauhan harjoittelua

 Ei onnistunutkaan perjaintaiksi suunnitellut yhteisajot. Niinpä suuntaisin jäälle. Kaunista oli ja kylmää. Lunta on muutamia senttejä. Hyvin suti kaarteissa ja jarruttaessa koirien kirmatessa menemään. Tuo suuri aava aukeus houkuttikin koiria juoksemaan. Niissä muutamissa moottorikelkan jäljissä tassut sen sijaan piti. Jääkausi saa siis vielä odottaa, joko lisää lunta tai moottorikelkkoja. Reki pysyy vielä varaston suojissa.

Hieman häikäisee

 Lauantaina saatiin yhteisajot järjestettyä. Yksi mönkkärivaljakko ja minä kikkarilla. Löydettiin lopulta autolle sopiva levennyskin tuttavan tiluksilta. Kikkarilla ajoon tie oli vähän liiankin liukas ja paikoin liian luminen. Vähän liian jännäksi meni monissa mutkaisissa alamäissä, mutta selvisin vammoitta. Alkumatka mentiin toisen valjakon jäljessä. Kun mentiin ohi alkoikin armoton vilkuilu ja kääntyily taaksepäin ja vauhti putosi. Miten sitä joskus ei vaan oma hermo pidä? Pitäisi vaan pysyä määrätietoisen jämäkkänä, mutta kun... Se on aina henkisesti hävitty peli, kun alkaa kiukuttaa. Kyllä koira tietää laitetaanko se ojennukseen jämäkästi vai kiukkuisesti... Ja vielä päälle oma harmistus hermojen kiristymisestä. Ajettiin jonkun matkaa pidemmälle kuin toinen valjakko ja matka jatkui jo mukavan joutuisasti. Takasin tullessa olikin sellainen draivi päällä, että ihan oikeasti pelkäsin itseni puolesta kikkarin jalaksella keikkuessani. Ylämäkiä myöten Lumikin vänkäsi minkä kintuista pääsi, vaikka täytyi jo matkankin painaa. Ei ollut mitään jakoa lähteä lumisemmalle pätkälle kikkarin kanssa tuolla menolla, joten kierrettiin tien kautta takaisin. Himpun vajaa 12km näytti Trackeri. Loppu hyvin kaikki hyvin ja koirat olivat lopussa pitkästä aikaa väsyneitä.
Huomenna uudelleen ja silloin kaikki zen-keinot käyttöön, jotta saan tilanteet hoidettua määrätietoisen hallitusti. Jos joudun nousemaan kikkarin kyydistä pois, niin riittää kun niiden parin askeleen aikana hengitän kerran syvään ja muistutan itseäni ottamaan tilanteen haltuun jämäkän selkeästi.

Ajon jälkeen pitää AINA kieriä. Surkun tapa on tarttunut Lumiinkin

Ollaan ajeltu nyt pelkästään kikkarilla ja vedetty muutamaan kertaan rengasta. Renkaan vedossa Lumi on kunnostautunut, kun taas Surku ei pidä siitä ja arastelee takana raahautuvaa möhkälettä. Oikein hyvä niin päin. Lumin kanssa voidaan renkaalla ottaa tarvittaessa jo vähän pidempääkin pätkää ja se saa tarvittavaa voimaharjoitusta. Surku rehkii enemmän mäissä muutenkin. Nykyään kyllä Lumikin tekee ihan mukavasti töitä, mutta tiukoissa mäissä uskon Surkun olevan se joka tosissaan pinnistelee.

Ehkä saan vielä kummatkin treenattua kohtuulliseen kisakuntoon ensi syksystä alkaen. Lumilla on kamala hinku eteenpäin kun on muita mukana ja jos saan sille treenattua vielä kuntoa ja  voimaa mukaan, niin katsotaan ensi syksynä ja talvena mihin se riittää.

Surkun jätin renkaanvedossa tänään viimeiseltä kierrokselta kokonaan pois, kun se ei oikein tohdi edes kannustettuna liikkeelle lähteä. Lumin kanssa sen sijaan sai juosta ihan hiki haalarissa -16 asteen pakkasessa ja mainittakoon, että saaliina oli tällä erää lampaanrasva =)

Putket on jäässä jo ties monettako päivää. Onneksi on koirat joita "täytyy" liikuttaa. Raikas ulkoilma piristää aina omaa mieltä. Taidanpa siis hakea koiran tarhasta ja lähteä hölkkälenkille ylimääräinen remmi mukana, jos vaikka kohdattaisiin se irtohusky josta olen muutaman soiton saanut. Onneksi se ei ole oma.

Kuutamoajelu naisvoimin

Annan kanssa lähdettiin tiistaina kahden mönkkärillä ja seitsemällä koiralla. Mönkkäri ei ollut päällä ja nautiskeltiin metsän hiljaisuudesta, kuun loisteesta ja koirien työskentelystä. Oma kokemus ja tieto mönkkärillä ajosta on 0. Vaikka itse istuin vain takana enkä osallistunut kuin tsemppaamalla koiria ylämäkeen, niin tuntui siltä, että ME tehtiin se Anna, minä ja koirat. Muistaakseni 9km mentiin. Oli oikea hyvän mielen lenkki. Kun näkee miten koirat tekee ilolla TÖITÄ jää itsellekin oikein hyvä mieli.

Ominpäin ollaan käyty pururadalla tekemässä pari n. 8km kikkari lenkkiä. Tällä kertaa ollaan kierretty jyrkempienkin mäkien kautta.
En tiedä kertooko Lumin saalisvietistä vai mistä, mutta edessä ei tarvitse näkyä kuin yksinäinen kävelijä niin Lumi laittaa ihan takaa-ajo vaihteen päälle. Menee yleensä ihan nätisti ohi edes välttämättä vilkaisematta, mutta se takaa-ajo on selvästi se juttu, joka saa sen täysillä syttymään. Surku ei samassa määrin reagoi, se menee aina tasaisesti. Lähtee tietysti Lumin menoon mukaan.

Nyt olisi haaveissa saada lenkeille kilometrejä jo vähän reilummin päälle 10. Järvet alkavat olla kohta siinä kunnossa, että sinne uskaltaa ja sen myötä ajot Vääksy-Lahti 25km häämöttävät.
Omat juoksukilometrit ovat pysyneet edelleen koirien vetokilometrien tasolla. Joulukuun 30 pvästä lähtien niitä on kerääntynyt tasan 102km.

Opissa epiksissä

möllirataan tutustuminen

Sunnuntaina Asikkalan kirkolla järjestettiin epikset. Fiilis ei ollut lähtiessä kovin korkealla, eikä minkäänlaisia suoritupaineita ilmassa. Lumi oli 3/9 ja sai siis ensimmäisen nollatuloksen. Ihan kivasti kumpikin meni. Surku uskalsi mennä korkean A:n, jota alkuun vähän epäilin. Alastulo A:lta ei ollut ihan oikeaoppinen: etujalat maassa takajalat esteellä. Niitä täytyy harjoitella niin kuin kaikkea muutakin. Surku sai viisi virhepistettä, kun palautin sen alastulolle.
Seuraavana aamuna mieli oli jostain syystä vähän apeana ja yökin nukuttu huonosti. Aamulla ei olisi jaksanut nousta. Koirienkin kanssa pitäisi lompsia aamukävely... Avasin sängyssä puhelimen kautta FB:n. Uutisissa oli kommentti tuomarilta: "... Erikoisesti kiinnitin huomiota pariin koiraan jotka ei ole tyypillisiä agilitykoiria (husky). Kun katselin heidän iloista menoaan olin niin sanotusti äimän käkenä ja jos ohjaaja jaksaa niin hyvää tulee..."
Aamu tuntuikin upealta eikä väsyttänyt enää lainkaan. Icebugit jalkaan, koirat tarhasta ja reipasta vauhtia 10km aamujuoksu. Työpäivä alkoi iloisin mielin. 
Joskus se on hyvin pienestä kiinni. Itse lähes aina pohdin asioita jotka ei toimi tai joita pitää parantaa, muistamatta että moni asia siinä ohessa toimii ihan hyvin. Epiksistäkin jäi ensin päällimmäisenä mieleen vain toteamus: "nuo koirat on hitaita". Niinhän ne on, kyllä sen tiedän, mutta hienoa, että joku näkee jotain muitakin puolia. Tuo motivaatiota korjata puutteita, kun näkee ettei kokonaisuus ole ihan surkea. 
Hyvä kaikkien muistuttaa aika ajoin itseään myös niistä toimivista asioista ja jos ei itse muista, niin tarvitaan joku muu tekemään se.

Tässä vielä kummankin ratapätkä

Video agiepiksistä

Vauhdikasta menoa Orimattilassa

Lenkki pulkassa ja lampaanmaksan jämien etsintä käynnissä

 Sovittiin treffit Orimattilaan. Kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, vaan lopulta jopa paremmin! Myönnettäköön, että katsottiin vain kartasta missä olisi sopivan oloinen hiekkatie ajettavaksi vähän syrjemmällä. Sovittiin tapaaminen puoleenväliin, niin kaikille tuli ihan kohtuullinen ajomatka. Tie olikin yksityistie ja niin alettiin pähkäille seuraavaa vaihtoehtoa. Onneksi puhelimeen vastasi ystävällinen harrastaja, joka toivotti meidät tervetulleeksi mailleen, jotka olivat ihan vieressä.
Päästiin siis lopulta ajamaan mukava n. 11km:n lenkki kaksi koiraa kahden kikkarin ja yhden maastopyörän edessä. Alkuun näytti pahalle, melko jäistä ja kivinen tie. Näinköhän tassut tykkää? Ehkä alun vastoinkäymisten oli vain tarkoitus käännyttää meidät kotia kohti...
Muutaman sadan metrin jälkeen alkoi kuitenkin mukavan oloinen hiekkatie jota ohut lumikerros vielä hieman pehmensi. Hevosrattaat olivat kulkeneet hetki sitten edellä ja laittoivat ylimääräistä pontta Luminkin suoritukseen. Pakkastakin oli -6 astetta, joka teki koirille menosta mukavampaa. Vuoron perään ohiteltiin ja hyvä tsemppi oli päällä kummallakin koiralla jopa ylämäissä tsempattiin.

Rengastakin käytiin taas tauon jälkeen vetämässä yksi päivä kilometrin verran. Naapurilta saatiin vanteelliset renkaat ja painoa on ihan riittämiin, vaikka henkilöauton ovatkin. Urheilukentältä satiin renkaille säilytyspaikka varaston kyljestä -jospa nyt niitä ei kukaan korjaisi pois.

Kikkari on kulkenut auton takapenkillä. Eturengas pois ja sopivasti kun taittaa niin sopii juuri ja juuri

Ja koirat kulkee peräkontissa

Lumilla on kuulemma meripihkanväriset silmät. En ole koskaan ajatellut

lenkkejä ja löhöilyä

Lauantaina ajoin Orimattilaan. Tehtiin yhteislenkki Burklandien ja Piiraisten kanssa. Koirat pääsivät Piiraisten valjakkoon pyörään. Tällä kertaa alla "uusi" mönkijä ilman moottoriapuja. Vajaan 9km lenkin olivat menneet. Kuraista sakkia palasi takaisin. Surku taas tapansa mukaan huoahti Lumia pidempään. Miten sillä onkaan niin heikko kunto, Lumi kun palautuu paljon nopeammin ;)
Ajojen jälkeen jutustellessa syntyi mukavia suunnitelmia. Ehkä saadaan jotain toteutettuakin jos kaikki menee kohdalleen ja silloin käy kutsu kaikille huskyharrastajille.

Loppiainen oli oikein hyvän mielen lomanlopetuspäivä. Loppiaisajoihin koirat pääsivät Tomin valjakkoon. 48 tassua kipitti hiekkateitä ihan mukavaa vauhtia noin 10 km:n verran. Kotona koirat pääsivät vielä metsään Aurinkovuoren kympin palautteluhölkälle. Omat lenkit ovat toistaiseksi pysyneet koirien kilometrien tasalla, josta olen kovin iloinen.

Vaikka päivitysten perusteella saattaa vaikuttaa, että ollaan kovinkin aktiivisia, niin todellisuus on kuitenkin lähinnä tätä.

Lumi sai olla vähän extraa sisällä, kun oli saanut tassuunsa halkeaman. Koska se oli viimeksi toukokuussa ollut yksin sisällä, hain sille vintiltä sen pentuaikaisen säkkituolin. Se tepsi. Kun tultiin Surkun kanssa lenkiltä, Lumi makasi samalla paikalla hyvin tyytyväisen oloisena. Kaikella todennäköisyydellä koti ja keittiön tasot olisivat saaneet olla rauhassa ilman lokoisaa makuupaikkaakin, mutta sainpahan kiertää lenkkini varmemmin mielin.

Voimatreenit pahasti vaiheessa

Torstaina ennen agia käytiin pikainen ehkä 4km:n pyrähdys. Tarkoitus oli mennä vähän pidempään, mutta hämärä tuli ja osa tiestä oli pehmeää hiekkaa, jossa kikkarilla oli hankala ajaa. Melkoisen lujaa menivät suuren osan matkaa. Taisi jotain eläimen hajuakin olla paikoin avittamassa. Pehmeämmän hiekkapätkän suunta ei ollut niin mieleen ja se mentiin jolkotellen, joka oli minulle oikein hyvä, niin pysyi kikkari pystyssä.

Takaisin tullessa oli hämärä muuttunut jo pimeydeksi

 Sieltä suunnattiin agiin, jossa on tullutkin kolmen viikon tauko. Lumi kirmasi hypähdellen saliin. Muuten alku oli aika tahmeaa ohjauksen ja koirien suoritusten osalta, mutta vertyi hieman loppua kohden.

Häkkikoirat odottamassa vuoroaan ja seuraamassa tarkasti muiden suorituksia

 Tänä aamuna oli tarkoitus vedättää ensin koirilla kilometrin verran rengasta ja sitten palautella juoksemalla lenkki metsässä. Aina ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Olen jättänyt renkaat metsään vähän sivuun ja piiloon. Kun pääsimme paikalle oli eilen sataneessa Lumessa vain renkaan kokoiset mustat aukot. Joku oli siivonnut metsää tai sitten vierittänyt renkaat sorakuoppaa alas. Ei saatu tarpeellista voimatreeniä.
Omaa lenkkiä en kuitenkaan jättänyt väliin, vaan käytiin juoksemassa pururadalla 8.5km. Pyrin pitämään myös ylämäissä kohtuullista vauhtia yllä. Mäet olivat raskaita, mutta niiden jälkeen palauduin nopeasti ja matka jatkui minulle ihan reipasta vauhtia. Välillä käytiin juoksemassa metsänkin puolella. Nyt on 3km extraa takataskussa. Lauantaina on tarkoitus taas ajattaa koirat n.10km:n yhteislenkillä, joten se tietää taas sunnuntaina omien jalkojen liikutusta. Uudenvuoden lupaus pitää siis edelleen, vaikka onkin jo 3.1!

Ei löytynyt renkaita enää

Joten hölkälle siis

2014

Kyllä se lumi vielä tänäkin vuonna tulee!

 Päätin ennen uuttavuotta, että pelkkä koirien kunnosta huolehtiminen saa nyt riittää. Uudenvuoden lupaukseni on seuraava: Yhtä pitkä lenkki hölkäten tai hiihtäen, kun koirat menee vetäen. 
Kolmena peräkkäisenä päivänä olenkin lunastanut lupaukseni ja käynyt hölkkäämässä. Uudenvuoden vetolenkin kuittasin jo ennakolta aamulenkillä. Vetomatkaksi tuli kuitenkin ennakoitua pidempi 10.7km, joten uudenvuoden päivä alkoi 3km reippaalla hölkällä Aurinkovuoren mäkisessä maastossa. Koirat eivät olleet lainkaan pahoillaan tästä vauhdikkaammasta palauttelusta, eivätkä siitäkään, että viimeiset hirvenjalat haisivat jo liikaa varastossa säilytettäväksi.

Tämän vuoden viimeinen ajolenkki ajettiin 31.12 kahden valjakon voimin. Omat juoksivat Piiraisten valjakossa mönkijän edessä. 7 koiran ja moottorin voimin liikkui mönkijä 10.7km. Surku on siirtynyt enemmän ravaamaan ja ainakin 21km/h kykenee vielä ravilla etenemään. Ihan hyvin juoksivat, vaikka lopussa alkoi jo askel painamaan. Kannustettuna Lumikin tsemppasi vielä laavulle asti. Sen verran raskasta oli, että koirat jopa joivat vettä lenkin jälkeen. Surku tosin kykeni siihen vasta hetken puuskutettuaan. Kun koirat oli huollettu siirryttiin laavulle turisemaan ja herkuttelemaan. Leppoisa uudenvuodenaattoilta.

Onneksi kotiportille kävellessä eivät raketit vielä kovin poksahdelleet. En muistanut, että Lumi reagoi niin voimakkaasti ja se oli irti. Pihalla se juoksi häntä koipienvälissä etsien turvaa ja Surku perässä tajuamatta lainkaan mistä kiikastaa. Portista Lumi meinas pungeta väkisin ulos -eikä olisi kyllä ihan heti pysähtynyt. Jauhelihaa ei syönyt, vaikka suoraan suuhun heitin. Sisällä rauhoittui pikkuhiljaa, kun kukaan ei hössännyt. Alkuun se makasi läähättäen vieressä. Lopulta tyytyi vain tarkasti kuulostelemaan, tuleekohan se maailmanloppu vai ei, Surkun retkottaessa rennosti eteisessä. Pidin koirat sisällä yön ja ihan levollisesti nukkui Lumikin  -varmuuden vuoksi ihan sänkyni vieressä. 

Ja lopuksi: Olkoon kaikki huolenne yhtä pitkäikäisiä kuin uudenvuoden lupaukset!

Inkkari kylässä

Saatiin itse päällikkö päiväksi kylään. Inkkari 11v tuli pitämään seuraa ja järjestystä pihalle ja tarhaan. Tosin Inkkarin kohdalla se tarkoittaa yksinkertaisesti pelkkää läsnäoloa. Inkkarin arvovalta on horjumaton ja sen pelkkä läsnäolo kääntää Lumin korvat taakse ja hännän alas. Ihan samaan ei kuitenkaan edes Inkkari kyennyt kuin Tomi. Tomin kutsuessa Lumia siltä katosivat kaikki 4 jalkaa sen ryömiessä Tomin jalkojen juureen. Sillä ilolla ja kunnioituksen määrällä ei ollut rajoja: "Mitään muuta en elämältäni toivo kuin, että sallit minun -maan matosen- maata tässä jalkojesi juuressa." Tässä kodissa eivät matot ole aiemmin koirien vuoksi rullalla olleet. Lumi juoksi riemun vallassa toiseen huoneeseen ja kuului vain kun häntä viuhtoi.

Lumi tarraa hirvenkoipeensa ja varovasti ilmoittaa Inkkarille että haluaisi sen myös pitää -jos sopii?

Inkkari antaa mokoman nuoren nössin aikansa pitää aarrettaan ja astelee sitten hakemaan haluamansa

FI KVA SM-REK4-05 WINTRY INDIAN

Kahteen päivään ei olla tehty oikeastaan juuri mitään. Tänään käytiin sitten tihkusateessa ajamassa kirkonkylällä n. kympin lenkki kikkarilla. Lämmintä oli ja kosteaa. Karrikoiden voisi todeta, että: Surku puursi tasaisesti ravaten ja Lumi katseli maisemia auttaen ylämäkiin ja komennettaessa. Todellisuudessa oli ihan kohtuu lenkki ja Lumikin tsemppasi, kun sitä aika-ajoin muistutti. Lämpötilalla ja kosteudella oli oma osansa lenkin raskaudessa. Maasto oli melko tasainen. Väliin tuntuu, että mitä mäkisempi lenkki on sitä enemmän Lumistakin saa irti. Huomenna, jos ei muuta, niin ainakin renkaan vetoa.

,