keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Ollaan ajeltu nyt pelkästään kikkarilla ja vedetty muutamaan kertaan rengasta. Renkaan vedossa Lumi on kunnostautunut, kun taas Surku ei pidä siitä ja arastelee takana raahautuvaa möhkälettä. Oikein hyvä niin päin. Lumin kanssa voidaan renkaalla ottaa tarvittaessa jo vähän pidempääkin pätkää ja se saa tarvittavaa voimaharjoitusta. Surku rehkii enemmän mäissä muutenkin. Nykyään kyllä Lumikin tekee ihan mukavasti töitä, mutta tiukoissa mäissä uskon Surkun olevan se joka tosissaan pinnistelee.

Ehkä saan vielä kummatkin treenattua kohtuulliseen kisakuntoon ensi syksystä alkaen. Lumilla on kamala hinku eteenpäin kun on muita mukana ja jos saan sille treenattua vielä kuntoa ja  voimaa mukaan, niin katsotaan ensi syksynä ja talvena mihin se riittää.

Surkun jätin renkaanvedossa tänään viimeiseltä kierrokselta kokonaan pois, kun se ei oikein tohdi edes kannustettuna liikkeelle lähteä. Lumin kanssa sen sijaan sai juosta ihan hiki haalarissa -16 asteen pakkasessa ja mainittakoon, että saaliina oli tällä erää lampaanrasva =)

Putket on jäässä jo ties monettako päivää. Onneksi on koirat joita "täytyy" liikuttaa. Raikas ulkoilma piristää aina omaa mieltä. Taidanpa siis hakea koiran tarhasta ja lähteä hölkkälenkille ylimääräinen remmi mukana, jos vaikka kohdattaisiin se irtohusky josta olen muutaman soiton saanut. Onneksi se ei ole oma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti