tiistai 7. tammikuuta 2014

lenkkejä ja löhöilyä


Lauantaina ajoin Orimattilaan. Tehtiin yhteislenkki Burklandien ja Piiraisten kanssa. Koirat pääsivät Piiraisten valjakkoon pyörään. Tällä kertaa alla "uusi" mönkijä ilman moottoriapuja. Vajaan 9km lenkin olivat menneet. Kuraista sakkia palasi takaisin. Surku taas tapansa mukaan huoahti Lumia pidempään. Miten sillä onkaan niin heikko kunto, Lumi kun palautuu paljon nopeammin ;)
Ajojen jälkeen jutustellessa syntyi mukavia suunnitelmia. Ehkä saadaan jotain toteutettuakin jos kaikki menee kohdalleen ja silloin käy kutsu kaikille huskyharrastajille.

Loppiainen oli oikein hyvän mielen lomanlopetuspäivä. Loppiaisajoihin koirat pääsivät Tomin valjakkoon. 48 tassua kipitti hiekkateitä ihan mukavaa vauhtia noin 10 km:n verran. Kotona koirat pääsivät vielä metsään Aurinkovuoren kympin palautteluhölkälle. Omat lenkit ovat toistaiseksi pysyneet koirien kilometrien tasalla, josta olen kovin iloinen.

Vaikka päivitysten perusteella saattaa vaikuttaa, että ollaan kovinkin aktiivisia, niin todellisuus on kuitenkin lähinnä tätä.
Lumi sai olla vähän extraa sisällä, kun oli saanut tassuunsa halkeaman. Koska se oli viimeksi toukokuussa ollut yksin sisällä, hain sille vintiltä sen pentuaikaisen säkkituolin. Se tepsi. Kun tultiin Surkun kanssa lenkiltä, Lumi makasi samalla paikalla hyvin tyytyväisen oloisena. Kaikella todennäköisyydellä koti ja keittiön tasot olisivat saaneet olla rauhassa ilman lokoisaa makuupaikkaakin, mutta sainpahan kiertää lenkkini varmemmin mielin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti