Surkun leikkauspäivä

Lumi ottaa mallia Surkusta.

Viimeisiä päiviä tosimiehenä

Ke aamu 5.30. Viimeinen ajelu vähään aikaan. Iltapäivällä Surku lähtee leikkaukseen.

Melkein 4km tuli mittariin ja nyt onkin sitten pidempi tauko tiedossa.

 Tänään oli Surkun kastraatiopäivä.

Aamusta aikaisin tehtiin normaaliin aamulenkin sijaan vauhdikkaampi kikkarilenkki, josta osan koirat vetivät. Matkassa  tuli tähänastisen ennätys lähemmäs 4km ja maasto oli kiitettävän vaihtelevaa. Vauhti oli välillä rauhallisempaa ravia. Taitavat kumpikin olla jo hieman väsyksissä. Pakollinen palautuminen taitaa tehdä ihan hyvää. Itseä kuitenkin eniten mietityttää kuinka aktiiviseen ja vauhdikkaaseen leikkiin ja menoon tottuneet nuoret malttavat ottaa rauhallisemmin monta päivää peräkkäin. Päivä kerrallaan, niin se on mentävä.
 Ja myöntää täytyy, että olen hieman neuroottinen siinä, että koirat saavat ainakin vähimmäisannoksen sopivaa liikuntaa etenkin aamuisin ennen työpäivää. Taitaa olla minulle opin paikka tai sitten keksin jonkin työlään kiertotavan ja kyllästytän koirat ja itseni kävelyttämällä niitä hihnassa aamusta iltaan sievästi tienviertä pitkin.

Töistä tullessa nappasin kummatkin koirat mukaan ja käveltiin läheiseen eläinlääkäriin. Surku tapansa mukaan tuli vähän tunnustellen sisään. Lumi oli mukana ihan tarkoituksella rohkaisemassa Surkua. Sille kun paikat ovat jo tutut.
Surkun paino on tasan 20kg. Yllätys oli se, että Lumi painoi lähes saman verran 19.8kg. Äidin vaaán mukaan viikko sitten niillä oli eroa vielä 1,6kg.

Ennen nukutusta Surku sai rauhoittavan. Myöntää täytyy, että vähän säväytti, kun toinen vaipui maahan ensin tassujen varaan ja sitten kokonaan. Ehkä siinä palautui mieleen, kun meidän samojedia lopetettiin kaksikymmentä vuotta sitten...

Sitten olikin meidän aika poistua Lumin kanssa lenkille.

Tunnin päästä tultiin hakemaan. Operaatio oli vielä hieman kesken kannusten vuodon takia. Takakannukset siis  poistettiin samalla leikkauksen yhteydessä.
Äiti tuli auton kanssa meitä noutamaan, mikä olikin välttämättömyys. Surku kun ei ottanut herätäkseen edes ylimääräisestä piikistä huolimatta. Lumi oli aluksi reippaasti astelemassa perässäni sisään, kun menin avustamaan Surkun kanssa. Kun se huomasi tilanteen ja Surkun se oli kuitenin palannut kiireesti äidin jalkoihin.
 Kannettiin tiedoton Surku autoon ja siellä se osoitti ensimmäisiä elonmerkkejä. Muutaman minuutin automatkan jälkeen kannettiin vielä pihaan ja siellä Surku haparoi jo ensimmäiset hoippuvat askeleet ja kuono hamusi heti nuolemaan haavaa...
Sisällä laitoin tötterön päähän ja poika jäi niille paikoilleen sulattelemaan lääkehöyryjä elimistöstään.

Surku on nyt ollut meillä kohta kuukauden. Surkusta on tullut osa joukkoa, mutta kuitenkin se on ollut "se uusi". Nyt leikkauksen myötä huomaan, kuinka tärkeä se on ja ihan tunnetasollakin osa meidän porukkaa.

 Vetolenkin jälkeen vielä vapaana leikkiä metsässä. Väsyneitä koiruleita. Nyt onkin sitten aikaa päiväkausia ladata akkuja.

Ensimmäiseksi eläinlääkärissä murinahyökkäys peiliä kohti. Siellä kun kehtasi joku tulla liian lähelle ja vielä irvistää.

Lumi kummastelee Surkun ja peilin keskustelua.

Surku tainnutettuna

Nyt olikin meidän aika Lumin kanssa poistua ja jättää lääkäri hoitamaan hommansa

Surku ei meinannut millään herätä, joten sai herätyspiikin. Siitä huolimatta kannettiin autoon (mikä onkin ihan normaali toimenpide meillä ilman lääkkeitäkin)

Takakannukset poistettiin samalla. Ne vuosivat kuulemma aikalailla verta.

Muissa maailmoissa leikkauksen jälkeen

Lyhyen automatkan aikana Surku jo heräili. Kannettin pihalle ja siinä jo otti muutamia hoipertelevia askeleita.

Aika rauhallinen poika meillä tällä hetkellä

Lumi tulee ihmettelemään toisen käytöstä ja outoja hajuja

 

Nyt punahilkka pötköttelee sisällä niillä sijoilla mihin sattui asettumaan.