Vetolenkkejä ollaan tehty jo muutamia Surkun leikkauksen jälkeen. Surku on vahvempi ja jaksaa enemmän. Muuallakin Surku on energisempi pakkaus kuin Lumi, vaikka siitäkin virtaa löytyy.
Eilisen aamuiselle vetolenkille kummatkin lähti hyvin matkaan. Sitten Lumi joko väsyi tai se ei viitsinyt. Ajattelin, että pidän vapaapäivän vetämisestä ja otan Lumin kanssa muutenkin rauhallisemmin, jotta se saa koottua voimia.

 Loppupäivä otettiin iisimmin ja seuraavana aamuna nukuttiin ensimmäisiä kertoja rauhassa pitkään. Katsoin sään ja totesin, että päiväksi on luvassa sadetta. Lihatkin ovat sopivasti sulanéet. Jos sitten kuitenkin pieni lenkki ajettaisiin, kun on poutaakin... Potkuteltiin pururadan 7km:n lenkkiä kolmen kilometrin kohdalle. Lumin pidin kiinni, ettei energiaa kuluisi mihinkään turhaan, Surkun juostessa irrallaan.
Lähdettiin matkaan ja kumpikin työskenteli innolla himppasen reilut 4km, joka on meidän pisin. Suurin osa oli pururataa. Pari kilometriä melko tasaista ja viimeinen mäkiä ylös ja alas. Loppumatka sitten kävelyteitä kotiin. Kyllä oli taas tyytyväinen koiriin sillä erää.
Surku työskentelee varmemmin. Lumi olisi edellisenä päivänä jäänyt jossain kohden mieluummin haistelemaan, kuin painanut täysillä eteenpäin. Osansa on varmasti ollut väsymyksellä, mutta ei pelkästään. Luulen, että Surku väyneenä olisi vain hiljentänyt tahtia. Toisaalta kun koira meni kauempana niin Lumi oli se, joka vain vilkaisi ja jatkoi eteenpäin.   

Surku irtoaa hajuista helpommin kuin Lumi, vaikka onkin niistä hyvin kiinnostunut. Lumi lähtee kyllä tulemaan kutsuttaessa, mutta kuono saattaa olla edelleen maassa, kun taas Surku haistelee innolla ja ikäänkuin unohtaa hajun kun kutsu käy.

Lähtöä odotellessa

 Ensimmäistä kertaa olen saanut pieniä aavistuksia siitä mitä se on silloin kun huskyt päättää aikansa kuluksi puuhastella sisällä. Lauantaina meillä oli koko päivän koulutus. Käytiin aamusella 3km:n vetolenkillä ja sen jälkeen vielä tavallinen lenkki päälle. Kun tulin koulutuksen jälkeen kotiin oli mm. puhelimen laturi hajoitettu, pöytäliinat alhaalla ja pienet pissatkin oli tehty eteisen syvennykseen, jonka onneksi olin vuorannut pahveilla ja sanomalehdillä. Monesta asiasta näkyi, että sisällä oli tehty muutakin kuin otettu päiväunia. Kävi mielessä ulkotarhan rakentaminen, mutta tänä syksynä ei siihen riitä enää voimavarat.

Surku sai kohtauksen jossa hengitti raskaasti hetken aikaa ja rohisi ja sitten kaikki oli ohi ja ennallaan.

Ja koska tiesin, että minun säälittelyt ja voivottelut vain pahentaisivat asiaa, otin kameran pöydältä ja ikuistin hetken, joka oli pian ohi. Muistutukseksi itselleni, että täytyy antaa koirille syksyn matokuuri.

Surkun leikkaushaava on aavistuksen tulehtunut toisesta reunasta. Toisen kannuksen haava on ok ja tikkikin irronnut itsekseen. Toisessa kannuksessa haava on paranemaan päin, mutta se on ommeltu vähän huolimattomasti ja muutaman kerran haavan repsottavat reunat ovat ottaneet kiinni johonkin risuun ja se on hieman vuotanut.

Näin lähekkäin saatetaan jo syödä jos tarjolla on vain puuroa, parsakaalia, riisiä ja aavistus kanaa, mikä ei aiheuta suuria tunteita. Lumi on omansa hotkinut ja odottelee Surkun jämiä.

Surkun ruokarauhaa: Utelias pikkuneiti (juurio 4v) ja toinen kärkkyjä seuraa tarkasti tilannetta.