maanantai 19. marraskuuta 2012

Kaverukset

Kuvassa erottuu kannuksen haavoista se siistimpi.
Surku on toipunut mainiosti. Meno on jo entisenlaista. Vain vetämisen suhteen olemme vielä odotelleet, mutta ei enää kauan. Toisen kannuksen haava vielä hieman punoittaa ja repsottaa. Siihen olen yrittänyt laittaa aina jonkin suojan, joka kyllä lähes aina putoaa pois liikkeessä.
Luotetaan luonnon lääkkeisiin ja päivittäin ollaan käyty herkuttelemassa ruusunmarjoilla ja marja-aronioilla. Ja koirat syö innolla. Kaipa ne tietää mitä tarvitsee ja kakkakin on sen väristä... 

Päivän lääkeannos.
Surku oli sitä mieltä, että ikivanha kamerani on aikansa elänyt ja pureskeli laturinjohdon hajalle. Viimeiset kuvat siis vanhalla rakkaalla surkealla kameralla niin kauan kuin akkua riittää. Siskoni lupasi minulle juuri vanhan pokkarinsa, joten kaikki tapahtui loistavasti ajallaan.

Onnellinen uni
Valmiina ulos. Surku on onnistunut hävittämään liivinsä kahdesti painellessaan menemään. Ei siinä menossa kahdet tarrakiinnitykset meinaa mitään...

Surkusta ja Lumista alkaa tulla erottamattomat kaverukset. Leikeissään Surku on raju ja Lumi huutaa välillä ja jää hetkeksi maahan makaamaan. Surku on paljon massiivisemman oloinen, vaikka painoa niillä on lähes samanverran. Muihin koiriin verrattuna Luminkin leikit ovat olleet melko rajuja, mutta eivät ole mitään verrattuna Surkuun, joka jyrää vauhdilla. Hauskaa niillä suurimmaksi osaksi on ja energiaa kuluu.

Kevyttä sisäpainiakin meillä harjoitetaan jo silloin tällöin
 

I just wanna say: I love you
Olen niin tyytyväinen kahteen koiraani. Vapaana ne toimii hyvin ja saa hyvin liikuntaa peuhatessaan. Ne pysyy lähellä (ohjauksella), kun kävellään eteenpäin ja leikkiessä painaa tuhatta ja sataa. Silloin vauhti on hirmuinen ja välimatka saattoi kasvaa hetkessä valtavaksi. Nyt olen saanut ne enemmän juoksemaan ympyrää tai edestakas yksinkertaisesti kieltämällä kuuluvasti tarpeeksi ajoissa. Sieltä ne sitten kimpassa juoksee täysiä lähemmäs.
Surku etenkin saattaa kävellessä olla ihan takapohkeessa kiinni, kuin paraskin paimenkoira, vaikka saattaakin sitten irrota kevyesti ja yrittää kauemmas. Sen liikkeet ovat niin vaivattomat, että kävelyvauhti ilman mitään spurtteja on sille jatkuvaa pidättelyä.
Lumin ja Surkun liikkeissä on mielestäni valtavasti eroa. Samoin takajalkojen asento on niillä huomattavan erilainen. Lumin takakoivet ovat lähekkäin ja Surkun hieman kauempana toisistaan. Surku näyttää hieman länkisääriseltä katupojalta, joka on tottunut jatkuvaan vaivattomaan liikkumiseen ja Lumi on se kaupunkilaistyttö, joka sievästi sipsuttaa. Hännän asento on myös erilainen. Lumilla se on normaalisti koholla ja hieman kaarella ja Surkulla rennosti alaspäin roikkuen

Toisten koirien ohitukset olivat aluksi se paikka, jossa toinen hölmöili myös silloin kun komensin toista. Eli kun toinen meni nätisti ohi ja toinen alkoi kaartaa kohti toista koiraa ja kielsin sitä, niin sillä välin toinen oli jo yrittämässä samaa... Niissä kyseltiin hermoja. Nyt ne sujuu jo huomattavasti paremmin, vaikkei vieläkään aina ihan toiveideni mukaan. Yleensä pyydän koirat oikeaan tai vasempaan reunaan ja siellä vaadin ne pysymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti