Maata näkyvissä

Katse kohti aurinkoa ja tulevaisuutta. Mitähän se tietää... kovaa kasvua ja uusia seikkailuja

Normaali arki on palannut. Maatalon elämää tulee ikävä, vaikka täyttä työtähän se oli. Äiti tykkäsi olla Lumin kanssa, vaikka samalla viikolle sattuikin talon lämmitysjärjestelmän hajoaminen ja massiivisten remonttisuunnitelmien teko.
Suosikkipaikalla päiväunilla

Kovasti koitetaan etsiä pentukurssia alkavaksi ihan lähiaikoina lähiseudulla. Toisten koirien ohitusten harjoittelua ja kaikenlaista muuta arjesa hyödyllistä olisi tilauksessa.
Lumista on tullut jo todella nopsajalkainen ja kaikenlaista kiinnostavaa ilmestyy katukuvaan. Oravia, lintuja...ja suojaavat lumipenkat jalkakäytävien reunoilla pienenevät Lumin kasvaessa.
Metsälenkeillä Lumi kipittelee pitkin kantohankia, kun minä rämmin polvia myöten upottavassa hangessa. Tänään jäällä ensimmäisen kerran Lumi jäi todella todella kauas kun näki jotain kiinnostavaa ja tänne huuto oli aivan turha. Tulihan se lopulta luokse, mutta se pisti vähän pontta koirakoulusuunnitelmiin.
Hihnassa kävely sujuu välillä ihan ok. Monesti se on kuitenkin vielä muutama askel ja seis kun hihna kiristyy. Luulen, että Lumi ei vielä kaikissa tilanteissa hoksaa, että se voi itse vaikuttaa hihnan kiristymiseen. Sen se kyllä tietää, että kun hihna kiristyy ja minä pysähdyn niin matka jatkuu vasta kun se katsoo minuun. Usein se istahtaa ensin ja kun mitään ei tapahdu niin vilkaisee minuun. Toisinaan, onneksi hyvin harvoin, Lumi alkaa purra ja rempoa hihnaa.
Hissiinkin Lumi on tullut pari kertaa ihan itse naksuttimen kanssa. Hissin liikuessa se jopa syö makupalaa, mikä kertoo, ettei se ole enää niin pelottava juttu.

Jokirannan esiintymislavalla päivää paistattelemassa. Minä nautin auringosta ja Lumi puuhasteli kaiken pikkirihkaman kanssa jaloissa. Ja taisipa tuokin ottaa osansa auringonsäteistä.


Jos kaikki olisi mennyt niinkuin toivoin... niin Lumi olisi tässä kotitalonsa pihassa...


Päiväretkellä kävimme kyläilemässä. Kun Lumin touhuisa pentuhepuli laantui ja se simahti pitkän ulkoilun jälkeen uskalsi Hermannikin tulla silittämään pikkuhirmua.

Maata...sitä pitää pysähtyä aina ihmittelemään. Maailma ei olekaan enää kokonaan valkoinen vaan sieltä täältä löytyy jotain hyvin mielenkiintoista kupsutettavaa




Jäällä näkyi hyvin mielenkiintoisia siivekkäitä olioita, jotka kovasti kiinnostivat. Onneksi kuitenkin juuri ja juuri niin kaukaa, että tänne kutsu sai vielä vastakaikua ja jauheliha voitti uteliaisuuden.
Ja pitihän sitä testata peilijääkin. Hyvin luisti.

Löysipä Lumi sitten ahvenen kotimatkalla. En ottanut lapamatotartuntaa vakavasti, vaan annoin Lumin leikkiä sillä. Harjoittelin kalan vaihtamista namiin ja takaisin antamista. Ja alun epäluulon jalkeen sehän sujui. Lopuksi, kun väsyi leikkimään tuo pisteli poskeensa mokoman kalan. Vasta kotimatkalla aloin oikein miettiä oikeasti sitä lapamatoriskiä ja kotona googlasin asian ja huomasin, ettei olisi kannattanut. Vaikea hävitettävä. Täytyy seurata alkaako tulla oireita tai näkyä madonpätkiä ulosteessa. Ainakin se hyöty siitä oli, että jatkossa onnistun varmasti tekemään vaihtarit jos kaloja vielä löytyy. Niinhän minä luulin. Seuraavana päivänä tuo löysi taas ahvenen kaikista varotoimista huolimatta. Ja taisi aavistaa äänestäni ja eleistäni, että on parasta pysyä kalan kanssa kauempana ja olla tulematta luokse kun tuo emäntä näkee mielessään vaan valkoisen 20m iljettävän madon jonka häätö maksaa ja on vaivalloista. No kyllä lopulta vielä vaihtokaupat tehtiin, mutta jatkossa on parasta pysytellä kauempana vesistöistä, mikä on Vääksyssä ihan helppo nakki...