Lumi ja Viljami 2v




Olipa viikonloppu omien ajatusten ja pelkojen kanssa. Lumin kuulo tuntui valikoituneen. Johtajuus hukassa? Liian lepsu kasvatus? Nytkö se pentuaika on ohi ja tilalla itsenäinen omapäinen husky, joka tulee silloin kun ei ole muuta mielenkiintoisempaa? Hihnassa ollaan menty enemmän. Tuleeko siitä remmikoira, jota ei voi päästää vapaaksi? Lumi oli minimaalisella huomiolla viikonlopun, jos vaikka mielenkiinto kuunteluun heräisi. Ei koulutusta vain pakolliset lupakäskyt ulosmentäessä ja ruokailtaessa. Ulkona oli hihnassa muutamaa lyhyttä poikkeusta lukuunottamatta. Ei sanottavaa vaikutusta, paitsi sisällä oli surkeampi ja apaattisempi.
Tunnin puhelinterapia Jaanan kanssa ja taas elämä hymyilee. Lumi toimii niin kuin ennenkin. Luulen myös, että muutama onnistunut piiloutuminen sai Lumin taas tarkkailemaan paremmin minun liikkeitä. Tällaista se siis on koiranomistajan elämä: tylsyys kaukana =)
Olisihan se kiva kun olisi husky joka tottelee ajatustakin, mutta se ei aina ole meillä todellisuutta. Ymmärrän täysin niitä koiranomistajia joilla on ongelmia koiransa kanssa. Ylpistymään ei ainakaan pääse =)
Ihana koira Lumi on edelleen. Ja uskokaa tai älkää arki on oikeasti aika tasaista tallaamista. Siitä ei vain tule raportoitua vain kaikki draama puetaan sanoiksi =)
Lumi kasvaa koko ajan hurjaa vauhtia. Kasvu tuntuu koskevan erityisesti häntää, jalkoja ja korvia: venyy, venyy, venyy... Koskahan se hidastuu? Tänään huomasin, että kaksi ensimmäistä alahammasta ovat lähteneet.



Sumuisena maanantaina vietimme Lumin kanssa tuntikaupalla ulkona kevyessä räntäsateessa. Oli kauniin harmaata. Viimeisiä talven rippeitä ja samalla kevään enteileviä ääniä. Joella kuului ensimmäisten palailevien muuttolintujen ääntelyä. Räntää satoi hiljalleen ja oli pysähtyneen rauhallista. Nämä on niitä elämän pieniä kauniita hetkiä. Lumikin nautti ja istui pitkän aikaa joenrannalla vain kuunnellen ja katsellen.





Matkalla Lahteen