Ensimmäistä viikkoa Sällin seurassa

Ei Sälliä luut kiinnostaneet. Niiden omistaminen kyllä...

Corveten ja Sällin välillä ei ole ollut mitään. Corvette on väistänyt suosiolla ja Sälli on uusi laumanvaltias. Edes minkäänmoisia jäykistelyjä en ole huomannut missään vaiheessa. Ne makailee tassut tassuja vasten ilman jänniteitä tarhassa. Surku sen sijaan alkuun aavistuksenomaisesti jäykisteli tarhassa, jos osasi tarkkaan katsoa. Sälli ei sitä noteerannut millään lailla. Lumi on ollut koko ajan pelkästään tyytyväisen oloinen. Sälli ei ole kertaakaan murissut saatika näyttänyt hampaitaan (no okei, kerran se kertoi matalalla äänellä muille, että omistaa luut vaikkei niitä syökään). Se on yksinkertaisesti olemuksellaan ottanut paikkansa suvereenisti haltuun.

 

Sälli on tarhassa ketjussa aina kun en ole koko ajan seuraamassa. Vaikka ketju estääkin sen liikkumista, ei muiden koirien mielessäkään näytä käyneen tilanteen hyväksikäyttäminen. Ketjussa se on lähes aina rauhakseen. Näkee kuitenkin, että sillä on ollut jotain hukassa. Irrallaan se kiertelee tarhaa ja on levottoman oloinen. Käy makuulle ja lähtee kohta taas liikkeelle. Huutanut se ei ole kertaakaan, joskus kevyesti vinkuu. Eilen illalla Sälli jopa haastoi Lumia ja Surkua leikkiin. Lumi ja Surku kyllä painivat tarhassa, mutta en ole koskaan nähnyt niiden jahtaavan siellä juosten toisiaan. Sällin leikkiin kutsua seurasi kaivuupuuhien totaalinen keskeytys ja vähän epätietoinen kehon asento. Mitäs nyt kun toinen vetää tarhaa ympäri ja pyytää mukaan. Siinä kaksikko katseli Sälliä hieman hämillään arvaamatta kuitenkaan lähteä mukaan.

Pehmeä puulaituri ja pitsan tuoksu. Sen Sälli muistaisi lauantai-illan vierailusta satamassa. Mikä haitari? Mitkä ihmiset?

Niin kun olin valmistautunu opettamaan Sällin hihnassa kulkemiseen ja taajamaelämään. Sälli nauraisi viiksikarvoihinsa, jos olisi tiennyt ajatukseni. Hihnassa se kulkee jopa paremmin kuin omat ja Vääksyn kesäruuhkat eivät hetkauta sitä mihinkään suuntaan. Se liikkuu rennosti missä tahansa ollaankaan kuljettu ja mitä tahansa on tullutkin vastaan. Toista se oli Corveten kanssa, sillä meni aikansa tottua kaikenlaiseen menoon. Jopa yksittäinen ihminen tai pyörä sai sen reagoimaan. Surkukin oli aikanaan ihmeissään suuressa maailmassa, vaikka ne kummatkin tulivat hiljaisina syys- ja kevättalven kuukausina.

Puunhakureissulla Pappilassa.

Maltti ei ole Sällin valtti. Se menee kyllä maahan, mutta siellä pysyminen on eri juttu. Etenkin jos jotain mukavaa ja kiihdyttävää on odotettavissa, kuten tarhasta poispääsy. Se on tarhassa ketjussa ja kun lähestyn tarhaa se menee maahan, kun olen vähän lähempänä se ponkaisee ylös. Uudella yrityksellä se nipinnapin pysyy maassa, mutta onnistuu ryömimään ja pyörimään mahallaan.... Taas uusi yritys. Se pysyy kunnes aukaisen tarhan lukot... Vielä kerran. Lähestyn tarhaa, avaan lukot ja pääsen Sällin viereen, jossa se pinnistelee viimeisillä tahdonvoimillaan maassa. Siten sen maltti pettää... Kaikki alusta. Tällä kertaa saan otettua rauhassa sen kummastakin pannasta lukon auki ja käveltyä takaisin tarhan ovelle ja sieltä ulos ja Sälli pysyy! Sitten vapautus. Pelkkä komentaminen takaisin maahan toimii myös, mutta jotenkin tuntuu tehokkaammalta, että ylös noustessa, koko homma alkaakin ihan alusta.
Onneksi on kesäloma eikä mihinkään kiire =)

Sälli on kuin ne töissä kohtaamani pojanviikarit vuosien saatossa. Ne joiden kanssa sattui ja tapahtui, joiden kanssa väännettiin asioita eikä menty aina helpoimman kautta. Ne jotka menivät pilke silmäkulmassa sattumuksesta toiseen, eikä kolhuja (ja ohjeita aina) muisteltu. Jokaisen niistä pojista olisin voinut viedä koska tahansa kotiin ja vieläkin niitä muistelen lämmöllä.

Metsässä olen käynyt aamulla varhain hölkällä parina aamuna -silloin kun olen jaksanut herätä. Pidän ne kaikki hihnassa ja ihan hyvin sujuu hölkkäkin niin. Joku eläin oli ilmeisesti kulkenut tuoreeltaan pururataa pitkin ja haju sai kaikki kuonot täpinöihin. Sällin kanssa siinä testattiin kuuntelemista. Ei se kiskonomaan alkanut, mutta meni sen verran kierroksille, ettei olisi malttanut kuunnella. Lopulta se luovutti.

Ennen loman loppua haaveilen vielä uudesta telttayöpymisestä metsässä ja pienestä ajolenkistä yöllä. Se edellyttäisi yhtä viileämpää yötä...
Päivisin on ollut niin kuuma, että lenkillä olen käynyt vain aamuisin ja pienemmästi iltaisin. Päivällä vähän pihalla nappuloiden hakua, luita tms. +30 paikkeilla ovat lämpötilat seilanneet. Kyllä on koirille tosiaan tullut kunnon lepoloma ennen treenikauden alkua.

Ikkunasta tulee seurattua "salaa" paljonkin koirien touhuja