Oma mönkkäri

Voi kuinka iloiseksi tulin tästä kapistuksesta. Sitten se hymy hieman hyytyi, mutta löytynee taas...

Nyt  alkavat varusteet olla kasassa. Ajaessani hakemaan peräkärryn kanssa mönkkäriä käännyin väärässä risteyksessä ja jouduin peruuttamaan pienen kerrostalon pihassa. Aikani siinä väkerrettyäni paikalle tuli kaksi pikkupoikaa ohjaamaan, viittelöiden selkeästi koska tilaa vielä oli ja koska piti pysähtyä. Lopulta paikalle saapui vielä heidän isänsä ja sain kuin sainkin peräkärryn kääntymään irrottamatta sitä. Sitä en kehdannut katsoa montako silmäparia ikkunoista seurasi toimitusta.
Eräs oppilaani siistiä kärryä ja purki koneen pois. Koneen kanssa olisi painoa ollut 130kg oman +60 lisäksi. Purettuna mönkkärillä on painoa 90-100kg. En silti jaksanut yksin kammeta sitä peräkärryyn, vaan piti hakea naapuri avuksi. Olin ihan otettu uudesta vetovälineestä. Heti seuraavana yönä heräsin juottamaan koirat klo 0:30 ja 03:45 oltiin  lähtövalmiina Asikkalan kirkolla. Olin valinnut tasaisen reitin, koska koirat ovat kesälomalla, niitä on vain kolme ja vedettävä taakka normaalia raskaampi. Kaikki oli kohdillaan. Lämpötila +8, trackeri päällä, koirat odottamassa lähtölupaa. Vielä kamera käteen ja videokuvaus päälle. Tokihan kuvaisin ensimmäisen reilun 3km:n ajon omalla mönkkärillä alusta loppuun.
Sitten ei muuta kuin "Mennään!". Koirat hieman ponnistelivat ja mönkkäri nytkähti liikkeelle. "Apua!!! Tämähän lähtee käsistä!!" Kuvaaminen loppui hyvin pikaiseen ja tarrasin kaksin käsin kiinni ohjaustangosta. Ohjattavuus oli kaikkea muuta kuin vakaata ja kolme koiraa piti tasaisessa maastossa mönkkärin sen verran haipakassa vedossa, että jarruitta ei olisi selvitty. Täällä: Ensimmäisen lähdön 12 ensimmäistä sekuntia...
Sitten tulivat lehmälaitumet. Sarvipäät ensin hetken katselivat menoamme (kuin myös koirat niitä) sitten ne lähtivät juoksemaan kohti. Kaikenlaista kävi jo mielessä massan tullessa kohti, enkä ollut lainkaan varma pysäyttäisikö heppoinen aitalanka ne. Ei tullut mieleenkään pysähtyä korjaamaan Corvettea oikeaan reunaan, kun se kampesi joukkoa lehmien puolelle tietä ilmeisen kiinnostuneena. Lopulta sekin ymmärsi mitä "OIKEA REUNA!" tarkoittaa ja matka sai jatkua lehmien jäädessä katselemaan taakse.
Koirat menivät kaikki kivasti ja keskinopeudeksi tuli 16.5km/h alkuvalmisteluineen ja muutamine pysähdyksineen (kävin muistuttamassa Corvettelle mitä oikea reuna tarkoittaa). Vauhdikkaampaa menoa mitä kuvittelin ja koiriakin vasta kolme. Toki mentiin ihan tasaisella. Mönkkäri liikkuukin huomattavasti kevyemmin -painosta huolimatta- mitä olin kuvitellut. Kokenut harrastaja minulle sanoi, ettei konetta välttämättä kannata purkaa, kyllä se neljällä kulkee, mutta se tuntui niin mahdottoman raskaalta silloin... 

Seuraavana yönä lähdin uudelleen ajamaan. Tällä kertaa olin valinnut mäkisemmän maaston. Ensimmäiseen mäkeen koirat pysähtyivät. Seuraavat vähän lyhyemmät ja loivemmat menivät jo kannustusten saattelemina yhtäkyytiä. Alamäet olivat aika extremiä tuon mönkijän ohjattavuudella. Ilman jarruja ei oltaisi jyrkimmistä selvitty tietä pitkin. Ohjaus on todella hutera. Keskinopeudeksi 3.4km:n matkalla tuli 14.4km/h (pysähdys vain käännyttäessä).
Nyt mönkijä on takaisin varikolla, jossa parannetaan sen ohjattavuutta ja mahdollisesti lisätään painoa. Tulevat yöt ovatkin sen verran lämpöisiä, että ne pyhitetään ihan vain nukkumiselle (kunhan jalkapallon pronssi- ja kultapelit on saatu pelattua...)

Peräkärrykin on nyt isän pihassa odottamassa koppien rakennusta. Ostin sen lopulta uutena Puuilon verkkokaupasta -johon olen hyvin tyytyväinen. Peräkärryä hakiessa minua palveli vanhempi herrasmies. Tuli jostain syystä puhetta kärryn käyttötarkoituksesta ja siinä selvisi, että juttelin miehen kanssa, joka on -70, 80- ja vielä 90-luvun alussa ajanut kilpaa huskyilla ja ollut tuomarina rek- ja rekä- kokeissa. Omia huskyja hänellä ei ollut, vaan kilpaili lainakoirilla. Sen sijaan oman sakemanninsa kanssa menestystä oli tullut ihan korkealtakin tasolta koirahiihdossa (siihen aikaan sakemannien rakennekin antoi myöten liikkumiselle). Kalevi Vainion arveli olevan niitä "hänen aikalaisiaan", joka vielä on kuvioissa mukana.

Golfklubin pihalla anivarhain

Siskon kanssa oltiin viikonloppuna venesatamassa istumassa iltaa. Paikalla oli vanha tuttu, jolla oli saksanpaimenkoiranpentu jaloissaan.
Ira kysyi: "Kukas hän on?"
johon tuttavamme vastasi heti: "SE ei ole hän, SE on koira".
Peukutin kommentille ja heti perään kuulin itseni kysyvän: "Onko se tyttö vai poika? Öööö...siis uros vai narttu?"...  Turha esittää muuta mitä on, se tulee ilmi kuitenkin =)