Annan kanssa tehtiin rohkea veto ja lähdettiin Ohkolaan lähes noviiseina kahdella
valjakolla rekeilemään. Olo on kuin olympiavoittalla! Olen ajanut
ekaa kertaa nelosella! Kaikki ovat vielä yhtenä kappaleena: reet,
koirat ja minä. Sydän löi paikoitellen enemmän kuin laki sallii ja
muutaman mutkan jälkeen olin vilpittömän onnellinen, että elämä vielä
jatkuu. Mutta mikä huikea tunne, kun homma joissain kohden oli jopa
hallinnassa. Viimeinen kokoonpano oli päivän paras: neljä sisarusta
paineli sellaisella sykkeellä, etten voinut kun hihkua mukana pelkästä
ilosta. Surku, Lumi, Maya ja Inka olivat viimeisellä kierroksella
todella iskussa, eikä puhettakaan, että olisi hetkeäkään himmailtu edes
ohituksen jälkeen. Suunta eteenpäin ja uusia koitoksia kohden.
Perjantaina olikin taas mönkkärin vuoro. Kunnon voimatreeniä tuli koirien punnertaessa mykällä mönkkärillä kaksi ihmistä kyydissä pitkin lumisia teitä. Rekikin olisi saaattanut kulkea ihan kohtuudella, sen verran oli metsätiellä lunta.
 |
| Lähtölupaa odotetaan |
 |
| Ilmaiseksi ei tänään eteenpäin kuljettu |
 |
| Hymy herkässä |
Pieni palautteluhetki lenkin jälkeen. Sen verran saivat punnertaa mönkkärin edessä, että huomenna taidetaan mennä umpimetsään hölkkäämään. Jos säät sallivat niin sunnuntaina olisi vauhtitreenit Ohkolan ensi viikonlopun kisoja silmälläpitäen.
'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti