Pohjois-Karjala ja Taiga Maja

Sunnuntaina en vielä tiennyt mihin alkava hiihtolomaviikko minut kuljettaisi vai jäisinkö vain liukastelemaan kotipihaan. Illalla soitin Taiga Majalle ja varasin majoituksen ma-to. Fiilikset eivät olleet kovin korkealla, mutta ajattelin että mennään nyt sitten katsomaan, kun ei kotijäätiköillä ole mahdollsita millään kulkea. Kahdella koiralla ajaminenkin on alkanut jo hieman korpeamaan. Maanantaiaamuna pikkureki autoon tavaroiden ja koirien kanssa ja nokka kohti Lieksaa. Ajomatkaa kertyi n. 500km/suunta. Ihan mukavasti se taittui yksinkin ja ilman radiota. Lumitilanne ei juuri kohentunut matkan edetessä ja tuntuikin vähän hölmöltä ajaa tuollainen matka, kun pellot olivat enemmänkin mustia kuin valkeita. Lämpötila selvästi plussan puolella. Perillä odotti vanha iso koulu ja unohtumaton 4 päivää. Ja kyllä oli sitä lunta, vaikka loskaista olikin tulopäivänä.

  

 Mikä rauha ja levollisuus (ei toimivaa nettiyhteyttä), ei kiirettä, ihania ihmisiä. Koskaan en ole viettänyt niin paljon aikaa istumalla koiratarhan ovensuussa seuraamalla koirien touhuja ja jutustellen samalla ihmisten kanssa.

Koirat asuivat omassa tarhassaan, johon näin suoraan huoneen ikkunasta. Alussa oli ihmettelemistä uusissa tarhanaapureissa. Ensimmäisen illan me ihmisetkin vietimme pitkälle tarhoilla seuraten miten koirat reagoivat.

  

  Joka päivä ajoin reellä. Kaksi kertaa meni matkaennätykset rikki. Täytyy hattua nostaa koirien jaksamiselle. Nelosesta- seiskaan valjakkojen kanssa ajelin kahdella koiralla ja hyvin kulki (paitsi viimeisenä päivänä, kun käännyttiinkin takaisin toisen valjakon jatkaessa eteenpäin...). 

Kaatumisista en pitänyt enää lukua, mutta ohjauskaaresta en kertaakaan irrottanut. Tästä olen kovin iloinen. Taas on yksi mörkö selätetty. Mustelmia tuli, mutta ne kannan ylpeydellä. Maasto oli paikoin haastavaa joka oli oikein hyvä. Rohkeutta kaivataan huimasti lisää. Lämpötila oli monena päivänä hyvinkin plussan puolella, joka teki matkasta koirille raskaampaa. 

Kolmannen päivän rekiajelu 20km. Mukana Sergei ja Antti kummatkin kutosella, minä, Anne seiskalla. Aurinko paistoi niin taivaalla kuin mielessäkin

Koko paikan sielu on Sergei -ihminen joka tekee työtänsä suurella sydämellä vaivojaan säästelemättä, tyytyväisenä ja pyyteettömänä, aina valmiina auttamaan. Tuosta asenteesta toivon tarttuvan rippeitä kotiinviemisiksikin. Elämä on aika yksinkertaista. Vähemmän on monesti tuhannesti enemmän.

 

 

Oli rankka reissu koirille, mutta kuten kuvasta näkyy niin tyytyväsiltä vaikuttivat. Kotimatkalla ei  pissataullekaan ei olisi ollut niin väliksi nousta