Lumivalkoinen: Rekikelit jatkuvat

Hiljaiseloa on jatkunut viime viikon lopulta asti. Surku päätti auttaa minua eroon tietokoneella istumisesta ja katkaisi akun johdon. Tänään saapui uusi ja hintaakin oli ihan mukavasti 69e. Kaikenlaisia oppirahoja sitä tuleekin maksettua. Koiriin liittyvä toinen välillinen kustannus tuli viimeisistä sisäagitreeneistä palatessa, kun kamera välähti ensimmäistä kertaa kohdallani. Nopeutta oli 91km/h 80-alueella. Taitaa sieltäkin tulla aikanaan jonkinmoinen summa. Nuo nyt on sellaisia asioita joita ei tule kummemmin harmiteltua. Minkäs asialle enää mahtaa kun se on tapahtunut.

Viikonloppuna oli kenties tämänkauden viimeiset yhteisrekitreenit. Viiden valjakon voimin kirmailtiin taas jäällä täällä Vääksyssä. Mukana Tomi, Sirpa, Kirsi, Noora ja Eetu. Meillä oli taas kunnia saada kokenut Inkkari keulille. Matkaa kertyi reilut 11km. Kaikki kolme koiraa vetivät koko matkan innoissaan, niin lujaa kuin kintuista kussakin tilanteessa lähti. Vanha herra Inkkarikin johdatti meidät vauhdilla ja varmasti Tomin perään. Surkua alkoi lopussa jo vähän hyydyttämään Lumin pinkoessa vielä laukkaa. Kyllä Lumistakin irtoaa kunnon motivaatio ja työinto, kun on porukkaa enemmän. Trackeri näytti meidän valjakon huippunopeudeksi 33.5km/h. Tomi kyllä epäili, että ei taidettu tuohon todellisuudessa päästä.

Ollaan tuon jälkeen käyty aamuisin vetämässä pienet lenkit jäällä 4-5km. Tänään ennen töihin lähtöä käytiin ensin vauhdikas rekilenkki ja siitä jatkettiin vielä jalkaisin kanavan varteen. Jäällä oli kaunista ja sankka sumu. Seurattiin kelkan jälkeä, jonka avulla kotirantakin löytyi ongelmitta. Työaamuina en ole ennen noita aiemmin vedättänyt, kun sen jälkeen ne täytyy päästä tarpeille useammin. Eihän minun niitä tarvitse lyhyitä pyrähdyksiä varten juottaa ja palkankaan ei tarvitse olla koko ruoka. Niin pitkään kun saadaan nauttia rekikeleistä käydään aamuisinkin ajelemassa ainakin joka toinen päivä.

Koirat ovat muuten toimineet ihan normaalisti. Lumin suhteen olen ollut tarkempi. Se ei välttämättä ole aina hyvä asia. Tänäänkin kun pyörälenkin lopussa päästin ne irti juoksemaan pää kääntyi usein Lumin suuntaan taakse -ihan turhaan, siellä se jolkotteli mukana. Pitäisi olla pyörässä peili, josta voisi huomaamatta varmistaa, että kaikki kulkevat mukana. Surku juoksee irti ollesssaan usein edellä ja Lumi seuraa takana. Hauskaa kuitenkin oli. Poljin välillä minkä polkimista lähti ja kahdeksan jalkaa pinkoi mukana. Lopuksi löytyi repusta vielä ruuat ja se oli sen saalistusretken onnistunut päätös.

Elias 2v oli Ranuan susiaitauksella todennut: "Lumi ja Unku".

Olen viimepäivinä tiiraillut puhelimen näytöltä Cesar Millanin videoita. Se mitä olen niistä imenyt on se järkähtämätön rauhallisuus millä Millan työskentelee koirien kanssa. Mikään ei saa häntä ulospäin kiihtymään. Itse olen pohtinut sen niin, ettei koirilla ole mitään valtaa Cesariin. Ne eivät saa häntä hiiltymään tai pois tolaltaan. Kaikki tehdään rauhallisesti, päättäväisesti ja tehokkaasti. Tuollaista johtajaa minäkin kunnioittaisin, en sitä joka huutaa pää punaisena tai lirkuttelee houkutellen. Vihan takana on pelko, lirkuttelun taas epävarmuus ja se ei kuulosta luottamusta herättävältä.
Tomilta sain jo Lumin mukana kirjallisen ohjeen yhtenä lauseena: Pentua ei tule käsitellä hermostuneena, kiukkuisena, jännittyneenä, humalassa ym.
Tällaisia pohdintoja taas tämän viikon aikana.

Lauantain yhteisajelun päätteeksi saimme pihavieraiksi Nooran ja Eetun laumansa kera. Mukana Halla, Lumin ja Surkun sisko; Ninja-husky samanikäinen myöskin; Elvis-husky 5kk sekä Luna. Pientä keskustelua koirat kävivät keskenään. Surku lähinnä Elviksen ja Lumi siskonsa Hallan kanssa.