perjantai 1. marraskuuta 2013

Viikonloppuun valmistautumassa

Viikonloppuun valmistautuminen tarkoittaa nykyään hieman eri asiaa kuin aikaisempina vuosina...
Keskiviikkona ajelin Ohkolaan ajattamaan koirat viikonlopun käyttökoekokoonpanolla. 20e/kerta maksaa koirien ajattaminen Ohkolassa ilman kausikorttia, joten ihan jokaviikkoista lystiä tuosta ei tule. 

Halusin testata alkuun Lumin suhtautumista siskoihinsa, kun viimeksi murisi valjaissa. Kerran sitä pääsin huomauttamaan, kun meinasi alkaa samaa. Sen jälkeen Mayan kanssa käveltiin pissatuskierros ja Lumi ei noteerannut koko koiraa, vaikka ihan kyljikkäin välillä olivat. Se siitä tällä erää. Käyttis paljastakoon kaikki asiat mitä on mahdollista korjata. 

Lumi ja Surku saivat olla pyörässä, niin kuin on tarkoitus kokeessakin. Yhteensä seitsämän koiran voimin ajeltiin tällä kertaa. Kokeeseen tullee lisäksi kaksi lisäkoiraa. Ajetiin kaksi reilun 4km lenkkiä +1 asteen lämpötilassa. Varsin mainiot olosuhteet, jos mutaa ei lasketa. 
Ensimmäisellä kierroksella olin kyydissä ja ihan kivasti meni. Täyskäännöskin sujui niin, etteivät lähteneet  oikomaan. Tosin kolahtivat mönkkärin kylkeen, joka ei tietysti kääntynyt koirien mukatna. Kumpikin pysyi tällä kertaa myös omalla puolella liinaa. 
Häiriökoiraan suhtautuminen jää arvoitukseksi. Sitä ei olla päästy harjoittelemaan. 

Nyt on auto osittain pakattu ja huomenaamulla otan suunnan kohti Jämsänkoskea. Mukava viikonloppu taas edessä.


 
Käyttikseen osallistuvat neljä sisarusta
Lumi ja Surku.
 
 


2 kommenttia:

  1. Hyvin se menee! Tsemppiä kokeeseen ja koetokseen! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Susanna! Ihan rauhallisin ja odottavaisin mielin olen. En ole koskaan ollut kyseisessä tapahtumassa läsnä ja mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.

    VastaaPoista