Kammarin avattu osa lattiasta on kohta enää viimeistelyä ja uutta laudoitusta vaille valmis. Puru/pellavavillatäyte lämmittää mieltä ja toivottavasti myös jalkoja. Siinä onkin mennyt tämä viikko aika tiukasti väkertäen. Lattian tuennoista alkaen se on nyt avatulta osaltaan kunnossa. Sitten vielä Tuvalle sama projekti ja lattioiden hionta ja maalaus. Juhannukseen mennessä tavoite valmistua.

 Lumihan on pelännyt tanskandoggeja kuin kuuta nousevaa säikähdettyyään yhtä tosissaan pentuna. Edellisellä kerralla (mistä kerroin jokin aika sitten) ollessamme seuraamassa koirakoulua, missä oli paljon doggeja Lumi jo hieman rentoutui ja oli rauhakseen vähän matkan päässä. Yhtenä aamuna koirat oli irrallaan ja keräsin juuri Surkun kakkoja puskan takana. Lumi makasi tiellä. Kiinnitin huomioita kun Lumi vähän valpastui ja seurasi jotain katseellaan. Jatkoi kuitenkin rauhallisen oloisena makaamista. Siivosin kakat ja ylösnoustessani huomasin, että puskan takana oli kaksi doggia omistajansa kanssa ihan lähellä ja Lumi vain makasi katsellen. Ei puhettakaan, että se olisi yrittänyt paniikissa livistää kotiin tai mitään muutakaan siihen viittaavaa. Omistaja tunsi meidät ja tiesi Lumin kammosta. Toinen koirista oli sama, jota Lumi on henkensä hädässä pelännyt. Kummatkin omistajat oltiin yhtä hämmästyneitä Lumin reaktiosta. Liekö niin suuri vaikutus sillä etten itse tiennyt heidän läheisyydestään aluksi mitään enkä siis reagoinut millään tavalla? Vaikka vannon, että aiemminkin olen suhtautunut rauhallisen välinpitämättömästi jos ollaan kohdattu, mutta aina kuitenkin seurannut huomaamatta Lumin reaktioita. Koirat saattaa olla herkempiä kuin mitä ikinä uskonkaan... Vai liekö vaan totuttautuminen ja siedättäminen tuottanut tulosta vai lämpö tehnyt Lumin välinpitämättömäksi, tai kaikki yhdessä. Joka tapauksessa mentiin nätisti ohi, ilman että Lumi yritti kiskoa häntä koipien välissä karkuun (otin sen varmuuden vuoksi hihnaan ohituksen ajaksi).

Lenkeillä spurttaillaan aamuisin ja päivällä uimisen jälkeen, muuten otetaan rennosti

Surku on kahteen kertaan käynyt maistamassa ruokaani pihapöydältä hakiessani jotain sisältä. Kummallakin kerralla sain ärähdettyä sille oikein kunnolla ja enää se ei ole yrittänyt, vaikka olen tarkoituksella vienyt pöydälle avonaisen nakkipaketin ja mennyt sisälle valmiina reagoimaan. Pöytä on minun ja sinne ei koirilla ole lupa tassujaan nostaa.

Koirat ovat muutamia öitä viettäneet tarhassa. Pääosin kuitenkin sisällä. Lumi alkoi toisena iltana viritellä valitusta, kun huomasi ettei pääsekään sisälle yöksi. Koputin napakasti ikkunaan ja hetkeksi lopetti, kunnes ei enää välittänyt koputteluista. Silloin aukaisin ikkunan äkisti ja ärähdin "hiljaa" ja heläytin samalla purkkia kädessä. Kaikki kävi sekunnissa ja ikkuna kiinni. Lumi meni koppiin ja nukkui rauhallisena aamuun asti. Seuraavalla kerralla tarhassa nukkuessa Lumi oli ihan tyytyväisenä rauhakseen alusta alkaen, vaeltamatta rauhattomana.

Ei meillä koirat aina irti juokse, vaan varsinkin iltaisin tehdään kävely usein pelkässä hihnassa. Se vain on niin tylsää kuvattavaa ja katseltavaa. Ainakin itse nautin katsella kun koirat painaa täysiä toistensa perässä. Se on kaunista katseltavaa, johon ei varmaan ikinä kyllästy. Tämäkin on kuitenkin arkea:

Surkun kanssa taas ollaan harjoiteltu tarhasta poistumista. Siinä se meinaa olla malttamaton. Pyydän kummankin maahan ja yleensä päästän Lumin ensin pois, koska se malttaa paremmin ja harjoitutan Surkua. Siinä vaiheessa Surkukin yleensä nousee ja on yrittänyt jopa livahtaa. Jos se nousee se ei pääse pois sillä kertaa lainkaan. Jos haluan kuitenkin kummatkin pois, toistan tiukemmin maahan käskyn ja silloin se yleensä jo malttaa. Kyllä Surkukin pikku hiljaa oppii, että pois pääsee vasta kun saa siihen luvan ja etenkin kun malttaa pysyä paikallaan siihen asti. Monta kertaa saatan jättää Surkun tarkoituksellakin hetkeksi tarhaan yksin ja kiertää Lumin kanssa pienen pissalenkin. Kerran päivässä olisi tarkoitus muistaa niin tehdä ja vähitellen pidentää Surkun yksinoloa.