Hikeä, kyyneleitä ja ihania ihmisiä

Päijänteen rannassa

Aamulenkillä kaveriksi sattui Heta 7kk. Tämän nallen kanssa ei juoksu onnistunut, mutta ihana kaveri painiin.

 

Ja lopuksi kummatkin reporankana

 

Ja eikun kaivuutöihin

 Aidan tolppien kanssa on vuodatettu hikeä ja kyyneleitä. Nyt kaikki reiät on kaivettu ja puolet aidasta myös juntattu paikalleen. Eilen sain avuksi pelastavat enkelit Sirkan ja Pian. Kivisimmältä sivulta saatiin tolpat juntattua paikalleen. Ja kaiken aikaa Lumi pysyy omalla pihalla ja on jo oppinut, että näkösällä lähettyvillä voi touhuta keppien, hyönteisten ja lehtikasojen kanssa, mutta kauemmas ei ole asiaa. Vaikka naapuri tuli tontin viereen juttelemaan koiransa kanssa niin Lumi ei lähtenyt (toki se vaati kiellon)... Melkein jo toivoisin, että Lumi olisi koko ajan pyrkimässä pois pihalta, että työ tuntuisi vaivansa arvoiselta =)

Ja aina kannattaa kysyä... Tänään suojatiellä eräs mies pysähtyi ihailemaan Lumia ja kuulin, kuinka suustani pääsi: jaksaisiko hän heiluttaa lekaa. No, kyllä jaksoi! Saatiin taas yksi rivi aitaa juntattua paikoilleen. Siinä työn lomassa sitten esiteltiin itsemme. Toivottavasti ihmiset ei jatkossa ala vaihtaa kadunpuolta minut nähtyään...

Vielä viime silaus...

...ja urakka valmis

 Naapurit ovat olleet iloisia ja ihmeissään, kun on koira joka ei hauku. Yksi huskyn etuja =) Kun eilen jätin Lumin kotiin lähtiessäni kaivamaan kuoppia, tuli naapuri kohta jo kyselemään, että missäs se prinsessa on. Ihania naapureita minulla onkin. Eilen tuntikausia kiviä kammettuani tuli eräs tuomaan minulle jäätelön ja tuumasi sen jälkeen, että otahan toinenkin, näytät siltä, että tarvitset sen. Ja taas lähti kivet uudella puhdilla. Myös jääkiekon erätauolilla olen saanut tilannetiedot suoraan tolpan juurelle =)

Puuhastelun jälkeen lepäämään kukkapenkkiin

 Selvästi näkee kuinka neiti rakastaa ulkona oleilua. Suosikkipaikka uudella pihalla on pehmeässä kukkapenkissä makoilu ja kieriminen ja kaiken mielenkiintoisen tutkiminen ja tonkiminen.
Tänään kanavalla todistimme keskellä kirkasta päivää, kuinka peura loikki jalkapallonurmen poikki ja törmäsi kovalla rysäyksellä erään pihan verkkoaitaan. Hetken se makasi maassa tuupertuneena ja jatkoi sitten matkaansa. Lumi huomasi peuran vasta tapauksen jälkeen sen jo vilahtaessa talojen taakse. Toki sitä kiinnosti, mutta arvoitukseksi jäi lähtisikö se myös isomman juoksevan eläimen perään vai pelkäiskö se niitä.
Metsä on selkeästi Lumin suosikkipaikka ja kaikkein mieluiten vielä ihan umpimetsä ilman polkuja. Kun vielä joskus päästään hallinnassa siihen asti ettei tarvitse kokoajan mennä pienellä riskillä josko rusakko tms pompsahtaa eteen niin sitten nostan lipun kotipihan salkoon!

 Hmmm... ruokaakin pitäisi antaa... Mitähän voisimme tehdä? Sivulle, vierellä, istu, maahan, seis...tylsää... jotain uutta... Niinpä otimme loistokkaan agilityuramme ensi askeleet olohuoneen lattialla. Hyppy esteen yli. Tästä se alkaa!